Alkoholi auttaa ujouteen. Se piristää, rasvaa kielenkannat ja helpottaa sosiaalista kanssakäymistä. Se laukaisee stressin, poistaa päänsäryn, auttaa kaikkiin mahdollisiin vaivoihin.

Ja kylläpä se maistuikin.

Ei voi sanoa, ettei minua olisi varoitettu alkoholin vaaroista. Valistusta saa peruskoulusta lähtien, ja tuskin  kukaan voi olla tietämätön alkoholin liikakäytön seurauksista. Kukapa meistä haluaisi kuolla maksakirroosiin tai muuhun rankkaan sairauteen, kolhia itsensä tai joutua sillan alle muiden deekujen seuraksi?

En ainakaan minä. Siksi kehitinkin oikeiden juomamäärien laskemisesta taidetta. Laskin promillet niin että aamulla varmasti puhaltaisin nollat, jos joutuisin ratsiaan. Kehitin aikataulut, jolla maksimoin nousuhumalan edut tulematta silti varsinaisesti känniin. Tuskin edes vaimoni tajusi, kuinka paljon alkoholia meni, vaikka en asiaa aktiivisesti pyrkinytkään salaamaan. Näkyvässä humalassa olin tuskin koskaan.

Mutta aamulla oli huono olo ja suolisto pärisi kuin sotarumpu. Suomalaisella sisulla hoidin kuitenkin työni asianmukaisesti, välillä enemmän ja välillä vähemmän kärsien. Viikonloppuna tuli sitten otettua enemmän, jolloin korjaussarjaa tarvittiin käytännössä joka lauantai ja sunnuntai.

Muistan miettineeni useasti, mitä järkeä touhussa on. Rahaa meni tolkuttomasti, ujouteenkaan en tarvinnut enää lääkettä ja kaiken kukkuraksi aina oli paha olo. Useimmiten myös juodessa, paitsi juuri nousuhumalan aikana, jolloin elämä hymyili.

Krapula kuitenkin unohtuu saman tien, kun vetää sokan irti ja aloittaa uuden nousun. Seuraava päivä tuntuu kaukaiselta, ja nuorena voimaa riittää vaikka minkälaisiin koitoksiin. Ihmisen muisti on sikäli valikoiva, etten oikein vieläkään kunnolla muista miten kurjaa töihin lähteminen aina oli, vaikka olihan se kerrassaan hirveätä.

Vuodet vierivät ja sietokyky kasvoi. Tästä seurasi se, ettei pieneen nousuhiprakkaan päässyt enää kahden kaljan voimin, vaan siihen tarvittiin jo sixpack. Jos tarkkoja ollaan, normaaliin oloon pääsemiseen tarvittiin sixpack. Hiprakka tulli vasta isommilla annoksilla, kuten mäyräkoiralla.

Koulussa opetettiin, että alkoholi on myrkky. Ilmeisesti on niin, että vaikka toleranssi kasvaa, myrkyn haitallisiin vaikuksiin ei varsinaisesti totu, vaikka tarvitaan yhä suurempia määriä edes pikkutuiskeeseen pääsyyn. Tällöin on mahdollista aiheuttaa itsellensä krapula, vaikka ei ole ollut edes humalassa. Ensin silloin tällöin, sitten useammin, lopulta alkoholin miellyttävät vaikutukset jäävät kokonaan kokematta ja palkintona uurastuksesta on ainoastaan aamun horkka. Iltatissuttelun hyöty jää normaaliin olotilaan pääsemiseksi ja sekin onnistuu vain vaivoin.

Kun tähän tilanteeseen ajautuu, tulee helposti mieleen, olisiko nyt syytä vähentää alkoholin käyttöä. Voisiko sitä elää helpomminkin? Sanottu ja tehty, huomenna en ota mitään työpäivän jälkeen, ajattelin kerran. Ja toisenkin kerran, kymmenennen, sadannenkin. Harmi vain, ettei aktiivielämää elävällä miehellä ole mahdollisuutta painaa päätä tyynyyn ja kärsiä krapulaa ja vieroitusoireita pois siten, ettei muu perhe kärsisi. Ja jos joskus harvoin on yksin, silloin tietysti pitää käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja ottaa viinaksia vähän reilummin.

Mitä kauemmin on tissutellut ja korjaillut, sitä ankarammiksi alkoholin negatiiviset vaikutukset käyvät. Aamun parantelu lomien aikana johtaa hurjiin vaikutuksiin, kuten ns. liskojen yöhön, josta on hauskuus kaukana. Audi seisoo pihassa, koska sillä ei voi ajaa. Sitä passivoituu.

Ajattelin jo aktiivisina alkoholinkäyttöaikoinani, että hyvänä puolena tässä on, että ymmärrykseni heikommin pärjääviä kanssaihmisiä kohtaan kasvaa sitä mukaa kuin omat kokemukseni lisääntyvät.